|
Työntekijät
Amwayn yrityskulttuuri perustuu kunnioitukseen. Me kunnioitamme kaikkia 13 000 työntekijäämme eikä sukupuoleen, kansalaisuuteen, uskontoon tai etniseen taustaan kiinnitetä huomiota. Amway tukee työntekijöidensä kykyjä ja kannustaa heitä pyrkimään yhä parempaan suoritukseen kouluttamalla heitä jatkuvasti. Matalat hierarkiat ja erinomaiset uramahdollisuudet ulkomailla houkuttavat työntekijöitä meille.
Yksi Amwayn tärkeimmistä tavoitteista on tukea perheen ja työn yhdistämistä. Joustava työaika antaa tilaa työntekijöiden omille tarpeille ja toiveille. Tavoitteen onnistumista kuvaa hyvin se, että Amwaylla on johtotehtävissä erityisen paljon naisia.
Amway kannustaa työntekijöitään elämään tasapainoisesti ja terveellisesti. Yrityksessämme onkin käynnissä useita ohjelmia, joissa kerrotaan oikealla ravinnolla ja liikunnalla saavutettavista eduista ja annetaan mahdollisuus harrastaa erilaisia urheilulajeja.
Työntekijöiden hyvä kohtelu on Amwaylle kunnia-asia, minkä todistaa työntekijöidemme tyytyväisyys työhönsä ja työntekijöiden alhainen vaihtuvuus. |